Alkaa muodostua jo sangen legendaariseksi tämä minun autoilu-urani. Voi hyvää päivää sentään. Tiistaina menin pitämään yhdistyksemme tokokoulutusta ja ajon aikana tuulilasin pyyhkijä lähti irti kesken ajon. Auto lähimmälle parkkipaikalle ja putsaamaan tuulilasia. Tilannetta ei parantanut se, että satoi kosteaa lunta ja pyyhkijää olisi todella tarvittu. Taas sitten seisomaan vain polkimille ja apukuskin ikkunasta tiiraamaan ajotietä - se pyyhkijä sentään oli paikallaan.

Tankkasin myös auton ehkä toista kertaa elämässäni. Iskältä tuli tekstiviesti, kun kysyin mitä laitetaan: "älä tankkaa dieseliä, toistan ÄLÄ TANKKAA DIESELIÄ". Aiheutin hilpeyden hetkiä bensa-asemalla, kun kesken ajon apukuskin paikalla istunut kollega roikkui lantiota myöten ulkona. En tietenkään muistanut katsoa kummalla puolella bensatankki on. Sekin onneksi löytyi. Seuraava tenkkapoo oli siinä, mistä namiskasta saadaan bensaluukku auki. Viimeksi kun yritin avata sen, sain pelkän konepellin auki. Tai en oikeastaan edes auki. Se ei auennut eikä mennyt kiinni. Ajoin konepelti semisti auki kotiin. Kun pääsin tankkaamaan, bensaa tuli tooooodella hitaalla juoksulla. Heti kun painoin vähän kaasua niin lopetti kokonaan. Miksi näitä laitteita ei tehdä yksinkertaisiksi? Olisi pitänyt tankata vain kympillä niin olisi päässyt pois ihmisten aikoihin.

Muuten ei olisi ollut mitään kiirettä, mutta minun piti suharoida pitämään viikkomessua seurakuntakeskukselle. Kyseiseltä paikalta löytyy parkkipaikka, jossa on villin lännen lait: se menee ken ehtii. Löysin sieltä loukosta tasan yhden parkkipaikan, johon yritin taittaa auton. Vaan kun ei farkku taitu niin ei taitu. Yea right, se johtuu nimenomaan autosta - ei ollenkaan käyttäjälähtöinen ongelma... Autoja oli kahden puolen kapeaa parkkialuetta ja ajauduin auton kanssa ihan perälle. Tästä olisi peruutettava pois vilkkaasti liikennöidylle kadulle ja jäädä todennäköisesti jonkun bussin survomaksi. Asiaa ei helpottanut se, että minun koivet eivät todella yllä kunnolla polkimille. Vaikka penkki olisi niin edessä kuin mahdollista. Jäin sitten istumaan autoon keskelle parkkipaikkaa ja mietin miten ihmeessä saan auton ja ennenkaikkea muiden autot säilymään naarmuitta. Meiniki oli jälleen mallia norsu posliinikaupassa. Vai pitäisikö sanoa majava tulitikkutehtaalla. Pistin silmät kiinni ja huokaisin syvään. Tuona aikana joku koputti ikkunaan. Hän oli kertomansa mukaan ollut kirkkoherrana kyseisessä paikassa joskus vuonna kirves ja kypärä. Tämä miekkonen otti oman autonsa rivistöstä, ajoi sen oven eteen ja luovutti oman autopaikkansa minulle. En ole ihan hetkeen tuntenut moista kiitollisuutta. Asioilla on aina tapansa selvitä, kunhan turaa tarpeeksi kauan.

Poislähtiessä piti varmuuden vuoksi ottaa sisältä pastori mukaan pakittamaan auto pois ruudusta. Vaikka usein heitänkin herran haltuun asiat, niin ei minulla olisi ollut vara maksaa tusinaa naarmuuntuneita autonpersauksia. Voin kertoa, että on taas jalkalihakset koetuksella. Tärinä ei ole lakannut vieläkään. Huomenna sitten uudelleen... Toivotaan ettei sada mitään tai joudun aika usein pysähtymään ja pyyhkimään irtovinkkarilla kuskinpuoleisen ikkunan.