"Sen työskentely ei ollut tarpeeksi motivoitunutta", "nyt ei kyllä motivoinut yhtään". Motivaatio tai halu työskennellä lienee yksi tärkeimmistä ellei tärkein osa koiran koulutuksessa. Mikäli motivaatiota ei löydy, on käytännön tekeminen mahdotonta. Täytyy siis löytää "se jokin", joka motivoi koiraa. Näitä tekijöitä voi olla useita koirarodusta ja tehtävästä asiasta riippuen, yksilötason eroista puhumattakaan. Yritän seuraavassa kartoittaa hieman niitä asioita, joita itsellä tulee mieleen motivaatiosta ja kuinka sitä voi ylläpitää. Sisältö tulee omakohtaisista kokemuksista, muiden neuvoista sekä vinkeistä, joita on joskus tullut luettua.

Tottelevaisuuskoulutuksessa "välineitä motivoida" ovat lelut, makupalat sekä kehusanat eri äänensävyin. Ne eroavat esimerkiksi noutajien metsästyskokeista palkkaamisen osalta siten, että toko on ns. luonnoton laji eli koiralle luodaan motivaatio tekemiseen. Luonnollisessa tekemisessä (toivottavasti) koiralla on valmiiksi luontainen vietti tekemiseen.

Omistajan tulisi tietää millaista motivointia oman koiransa kohdalla käyttää, olipa se laji tai tilanne mikä hyvänsä. Lelulla ja riehuttamisella voidaan nostattaa koiran viretilaa, kun syöminen taasen rauhoittaa. Om nom nom... Lelupalkkaa voidaan käyttää nopeutta vaativissa liikkeissä, kuten räväkässä maahanmenossa tai nopeassa seisahtumisessa. Ruokapalkalla koiraa voidaan ohjailla esimerkiksi oikeaan perusasentoon. On koulukuntaa, jotka käyttävät tilanteesta riippuen palkkaustyylejä sekaisin ja tyyliä, jossa pitäydytään vain yhdessä tavassa. Itse suosin monipuolista palkkaamista, jotta mielenkiinto ja jännitys pysyvät tekemisessä yllä. Tosin aivan tokoilun alussa ei Pyryä palkattu leluilla, koska sillä oli niin usein villahousut tulessa. Hetsailu olisi muuttanut työskentelyä luultavasti epätarkemmaksi ja tuottanut hepuleita. Nyt lelupalkkaa on alettu käyttämään. Tosin siinäkin on eroja. On eri asia, viskaako ohjaaja olan takaa tennispallon jorpakkoon (jos koira lähteekin viettiensä viemänä ja kokee epämiellyttävän tunteen joutuessaan palauttamaan pallon ohjaaalle - kontakti katkeaa) vai leikitäänkö yhdessä jollain patukalla tai lutterolelulla (jolloin leikki on yhteistä mukavaa ja välillä lelu voidaan vaihtaa makupalaan). 

Myös äänenkäytössä ja olemuksessa on mielestäni voimaa. Kokeissa kun ei konkreettista palkkaa saa koiralle antaa. Sen sijaan sanat ja taputukset voivat toimia voimakkaanakin palkkana vrt. mykkä, flegmaattinen työskentely, jossa ohjaajaa selkään taputtaminen aiheuttaa rukkasten tippumisen maahan. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, hymyily rentouttaa ihmistä. Jos ohjaaja liikkuu jäykästi ja jännittää, koira huomaa sen. On siis kahta eri vaihtoehtoa: ole treeneissäkin vähäeleinen ja -puheinen tai rento. Toteuta samaa käyttäytymismallia myös kokeissa äläkä jännitä. Ei helppoa ollenkaan :)

Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että koiran pitäisi antaa leikkiä leluilla sen minkä leikkivät ja jatkaa harjoittelua sitten. Itse en täysin allekirjoita tätä, koska silloin itse tekeminen saattaa katketa pitkäksikin aikaa ja itse asia unohtua. "Hallittu" leikkiminen pitää ainakin meillä motivaatiota paremmin yllä. Riippuu jälleen yksilöstä. Lelun kannattaa kuitenkin olla sellainen, mitä koira ei natusta kotioloissa, vaan se on mukana vain treeneissä. Koirat, jotka kuumuvat helposti motivoituvat leluista helposti. Kun ne eivät tiedä mitä tehdä, alkaa monesti myös ääntely. "Kuumien" koirien kanssa on tärkeää luoda ainakin alkuun tietyt rutiinit harjoituksiin ja varmuus siitä, mitä tehdään. Jos koiralla alkaa mennä kuppi nurin, kannattaa pysähtyä ja miettiä miksi niin.

Olen joskus maininnut blogissa poikien loppupalkan, joka on useimmiten ohueen pakasterasiaan laitettua kissanruokaa. Tätä käytetään meillä kaikenlaisten harjoitusten lopuksi, jos ei vain unohdeta. Koira saa hyvästä työstä hyvän palkan, johon se pikkuhiljaa tottuu. Onko totta vai tarua, mutta mielestäni tällä pystyy rakentamaan positiivista ilmapiiriä harjoitteluun, myös sen loppuun. Koiran kannalta kannattaa tehdä työt mahdollisimman hyvin, koska ei tiedä milloin loppupalkan aika koittaa. Tuo kyseinen loppupalkka voidaan viedä koiran kanssa yhdessä vaikka auton renkaan viereen ennen harjoituksen alkua. Rasia on siinä mielessä hauska, että koira tarvitsee ihmisen apua sen aukisaamiseksi. Jos rasian heittää, koira voi tuoda sen ohjaajalle, joka avaa sen. Eli taas sitä yhteistä tekemistä.

Palkoista, viretilan säätelemisistä, huudahduksista, hyppelyistä ja sadetansseista ei ole apua ellei yksi perustavanlaatuinen asia ole kunnossa: luottamus ja turvallisuudentunne. Näillä tarkoitan sitä, että ohjaaja ei teetä koirallaan vaikeampia asioita mitä se osaa. Koiran tulisi luottaa myös itseensä. Tämä on eräällä tavalla oravanpyörä: negatiivinen ja liikoja vaativa ohjaaja heikentää helposti koiran itsetuntoa. Epävarma koira ei varmasti luota itseensä ja se voi muuttua hiimailijaksi. Kun opeteltava asia on pilkottu osiin, opetettu koiralle ja saatu aikaan kokonainen suoritus on aika vasta alkaa soveltamaan. Vaikeustasoa ei pitäisi lisätä äkisti liikaa. Häiriötekijöitä voivat olla esimerkiksi uusi paikka, uudet äänet, uudet ihmiset, suoritusnopeuden vaihtelut, pelaaminen välimatkoilla, jne. Ja näitä voi joskus tulla vahingossakin. Myös hyvä kunto lisää henkistä vahvuutta, kun ei tarvitse kieli vyön alla keskittyä eteenpäin pääsemiseen. Tätähän emme tajunneet esimerkiksi Onnin ensimmäisessä nomestartissa... 

Tiivistetysti voisi sanoa, että hyvät treenit ovat lyhyet (toki kokeenomaisia, pidempiä treenejäkin tarvitaan välillä) ja niillä on selkeä tavoite. Oma asenne täytyy olla kunnossa ja oma koira tulee tuntea. Jos koiraa ei saa motivoitua tekemään, tulisi miettiä mistä koira pitää ja selvittää asia. Itse huomasin alkuaikoina, ettei oma maltti aina riittänyt, mutta onneksi jokainen pystyy petraamaan näissä asioissa. Olisi hienoa, jos jossain vaiheessa kaikki tieto ja teoriat muuttuisivat tietotaidoksi, jota pystyisi käyttämään automaattisesti ja ajattelematta. Siihen kulunee aika monta vuotta, mutta terve uteliaisuus lienee tässä kohtaa hyve. Jotkin asiat opitaan kantapään kautta, jotkin viisaampien neuvomina (mikäli on malttia kuunnella :) ). Tärkeintä on, että tahto on hyvä ja ettei luovuta! :) Harrastamisen tulisi kuitenkin olla mukavaa yhteistä tekemistä eikä pakon edessä puurtamista.