Pitihän sitä sitten tunkea itsensä koiranäyttelyihin Omenan kanssa. Itse matka, tunnelma ja matkaseura olivat mitä loistavinta. Onnin arvostelusta voikin sitten sanoa jotain muuta. Saimme arvosteluksi käyttöluokasta EH:n eli erittäin hyvän. Iskä luuli, että se tarkoittaa ei niin hyvää... Tuomarina oli Kirsi Nieminen. Itse havaitsemani koiran puutteet olivat tuomarin mielestä hyviä  piirteitä ja päinvastoin Hymy Eli kauneus ja ominaisuudet ovat katsojan silmissä. Arvostelu oli seuraavanlainen:

"Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan oikea uros. Hyvä pää. Hieman pystyt lavat. Hyvä selkälinja. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Hyvä runko. Vahva raajaluusto ja hyvät takakulmaukset. Ei täydessä karvassa tänään. Liikkuu hyvällä askelmitalla, mutta kovin kapeasti edestä ja takaa. Esiintyy reippaasti. Esitetään erinomaisesti."

Mukava arvostelu, mutta ihan ei omat ajatukset siis menneet yksiin tuomarin kanssa. Omasta mielestäni Onni ei päässyt esittämään omaa juoksemistaan vaan joutui superpienessä kehässä sirklailemaan parhaansa mukaan. Selkälinja oli tänään kuin dromedaarilla; oli enemmän kyttyrässä kuin Notre Damen kellonsoittaja. Lasketaan tämä esittäjän ansioksi, ettei tuomari sitä huomannut Silmänisku Mielestäni karva oli Ompulla kohtuu hyvä tänään. Selän päällä olisi voinut olla enemmän. Kaikki ovat nähneet noita valokuvia, joista karvan määrä ja osin laatukin käy ilmi. Liikkeiden kapeus johtui mielestäni nimenomaan kehän pieneydestä ja siitä, ettei kehää oltu päällystetty. Lattialle oli vedetty jotain hieman sanomalehteä paksumpaa ja kiinnitetty maalarinteipillä.

Seurasin suomenajokoirien kehän ennen kultaisianoutajia ja siellä oli osa koirista kyljellään, kun lattia liukasti niin. Siitä näyttelyiden järjestäjille pitkä miinus Otsan rypistys Sillä paitsi vaarannetaan koirat, mutta estetään myös tuomaria arvioimasta koiran todellista liikkuvuutta. Mikä siinä mahtaakaan olla, että kultaisillenoutajille tehdään niin niukan kokoisia kehiä? Eikä metsästysseurojen vanhoilla patuilla ole käsitystä siitä, minkä kokoisen kehän kukin rotu vaatii päästäkseen liikkumaan vapaasti ja irtonaisesti? Esimerkkinä meidän Onni, vajaa 40 kg, joka tarvitsee pidemmän kehäsivun kuin vain kolmen askeleen pituisen. Jos lattiamateriaali on liukkaampaa kuin poliitikkojen kielenkannat, voi vain miettiä liikkeiden arvioinnin autenttisuutta. Arvosanasta olen tuomarin kanssa samaa mieltä, perustelut ovat vain erilaiset. Sama tuomari olisi Sotkamossa toukokuussa. Täytyy asiaa pohtia. Maanantaina Onni aloittaa joka tapauksessa Aptus Biotin-kuurin turkkia varten. Olemme tilanneet myös läskilihaa ruokavalioon lisättäväksi. Sitten koetamme käydä kasvattajan luona vesiterapiassa lihasten vetreyttämiseksi. Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli etusivulla otsikko "Paljonko koiran hoito saa maksaa?". Päätin jättää artikkelin lukematta, ettei tule paha mieli... Hymy Poikiimme ainakin saisin uppoamaan paljon enemmän mitä tilillä on dollareita.

Muistaissamme haluamme onnitella ihanaa morsmaikku-Neelaa, joka tempaisi Paras Narttu 2- sijoituksen samaisessa näyttelyissä ja pokkasi varasertin. Pidetään Nennelle kovasti peukkuja, ei enää pitkä matka muotovalioksi Hymy Sijoituksia tältä päivältä:

Goldfellow Oceanborn “Rommi” JUN ERI3

Zampanzar Sweet Seconds "Paco" JUN EH

Goldfellow Starfire “Leevi” AVO EH

BH TK1 Goldfellow Silversurfer “Onni” KÄY EH

Goldfellow Starflower “Alli” AVO ERI3 SA

TKI1 TK2 Goldfellow Aquamarine “Neela” KÄY ERI1 SA, PN2, VSERT

FI MVA BH TK1 TK2 Häämörin Leirituli “Vappu” VAL ERI1 SA (Pyryn mummo)