Otin miljoonan vuoden laiskuuden jälkeen Google Chromen käyttöön. Täytyy sanoa, että sutjakkaammin sujuu nyt netin käyttö. Tosin aivot jumittuvat siinä vaiheessa, kun päivän aikana kohtaa 120 teini-ikäistä ja yrittää luoda järkevää vuorovaikutusta heidän kanssaan. Ammatinvalinnan iloja... :)

Mieleeni tuli joka tapauksessa tehdä päivitys koiran palkkaamisesta - se kun on ollut ajankohtainen teema täällä Kiljusten herrasväen keskuudessa. Viretilalla , kuten mainittu jo aiemmin, voi vaikuttaa koiransa toimintaan ja aktiivisuuteen, mutta palkkauksella pystyy vaikuttamaan asiaan vieläkin syvemmin. Useimmat koiranomistajat pystyvätkin sanomaan kummasta oma koira nauttii enemmän: lelusta vai namista. Nämähän pääsääntöisesti ovat ne palkkausmetodit. Lukuunottamatta karsastamaani tyyliä "en palkkaa, se nauttii (kyseisestä) tekemisestä niin paljon, että palkka on siinä ja sehän saa riittää". Tästäkin voi juttua jatkaa sitten joskus toiste. Aiheeseen liittyy tilannesidonnaisuutta, näkökulmia ja koiran käyttötarkoitusaspektia, että kenenkään en suosittele provosoituvan. Menee hyvää aikaa elää ja nauttia hukkaan. Mutta tässä oli siis tarkoitus käsitellä namipalkkaa.

Kun koira on ihan pempe, silloin koiraa yleensä palkataan runsain mitoin. Totta kai. Silloinhan koiraa motivoidaan oppimaan niitä tapoja, joita halutaan koiraan iskostaa. Viretilakin pysyy sopivana ja mielenkiinto pysyy ohjaajassa. Alussa aika moni käyttää nimenomaan makupalaa palkkauksessa. Joskus on nähnyt, että koiraa palkataan todella tylsillä makupaloilla. Suurin piirtein ruokanappulaa kuivana. Motivoituuko koira terävimmilleen tällaisesta? Mietipä itse omalle kohdallesi.

Jos miettii hyvää makupalaa, se voisi olla sellainen jota ei saa muulloin kuin treenitilanteissa. Makupala voisi olla pieni, juuri sopivan kokoinen koiran natustettavaksi. Koiran ei ehkä pidä jäädä pureksimaan sitä kovinkaan pitkäksi aikaa - muutoin muut asiat saattavat tipahtaa mielestä pois. Eikä pidä unohtaa faktaa, että syöminen rauhoittaa koiraa. Makupalaa ehkä itse suosisin siis uusien asioiden opettelun yhteydessä. Makkarat, nakit jne. ovat hyviä makupaloja, mutta mikäli niitä annetaan paljon, voi koira saada kohtuuttoman määrän suolaa. Lihapalat, maksa, kuivatut sisäelimet ja erilaiset raksut ovat hyviä vaihtoehtoja.

Miten makupaloja sitten tarjoillaan? Jos koiraa halutaan opettaa tulemaan esimerkiksi istumaan sivulle, silloin makupalaa voidaan käyttää koiran ohjaamiseksi. Monet koirat tykkäävät myös saalistaa. Silloin makupalan voi heittää koiraa kohti ja herätellä koiraa aktiivisemmaksi. Tässä täytyy kuitenkin olla aika tarkka. Ylös ja taakse ei kannata heittää yhtä aikaa. Joskus olen sillä tavalla pöljänä viskannut. Koira saattaa satuttaa itsensä loikatessaan namin perään. Eli namia heitettäessä viretila nousee ja vilkkaalla koiralla tämä voi mennä yli. Silloin ehkä kannattaa käyttää kädestä palkkaamista. Tätäkin kannattaa pohtia. Kuinka kauan koira innostuu makupalasta, joka tungetaan suoraan suuhun? Taas ihmisille mielikuvaharjoituksen paikka.

Aikaa myöten voi miettiä miten palkkaa koiraansa. Rauhallisin moodi on siis antaa makupala suoraan kädestä, siitä voi siirtyä liikkuvaan namiin ja jos koiran viretilan haluaa todella koholle, voisi käyttää lelua. Tässä taas kannattaa muistaa ns. kuppi nurin -efekti. Kaikki eivät kestä kovaa riekuttamista. Flegmaattisemmille koirille se voi toimia, esimerkiksi meillä Onni. Pyrylle ei ihan heti tuota lelua kärsi antaa palkaksi. Toisaalta, lelulla voi saada säpäkkyyttä tiettyihin liikkeisiin. Yksi vaihtoehto on namirasia, joka sijoitetaa koiran taakse ja kesken esim. seuraamisen koira vapautetaan sille. Jokatapauksessa. Liian korkea viretila saattaa pilata varsinkin ylemmissä luokissa monta liikettä. Koira esimerkiksi alkaa purkaa stressiään ääntelyyn. Siksi varovaisuus on kenties suositeltavaa palkkaamisessakin. Pyry teki nuorempana jossain vaiheessa sitä, että se yritti jälttää namin suoraan kädestä raastamalla sitä. Vitsit että koski. Kun koira ei sitä saanut, se myös lopetti tekemisen turhana. Silloin se katsoi pelkkää namia eikä keskittynyt tekemiseen. Voi vain miettiä oppiko se niissä treeneissä oikeastaan yhtään mitään. Nyt tilanne on onneksi jo normalisoitunut. Ohjaaja antaa oikeasta suorituksesta oikealla hetkellä oikean palkan. Niiiin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ne mokat yleensä tulevat ohjaajalta tuossa oikea-aikaisuudessa. Onneksi sitäkin voi opetella - ensin tietenkin täytyy kiinnittää asiaan huomiota. Näitä asioita kun kirjoittelee ylös, huomaa taas miten lähtökuopissa sitä onkaan omien koirien kanssa. Onneksi täydellisyyteen ei kukaan koskaan pysty.