Nyt se on todettu. Pyry on Onnia parempi jäljellä. Pyry suoritti toissailtana taipparijäljen leikiten. Ensin motivoituna lyhyt jälki ja sitten sokkona pidempi matka. Etäisyyttä mittasin reilu yhdeksänkymmentä omaa reilua askelta. Jätkä oli lievästi ylpeä löydöstään. Vauhtia oli yli sallitun - nyt todistin itse tuon "etujalat jäykkänä, takajalat juoksee niin kovaa kuin pystyy". Palautus, jos mahdollista, oli vieläkin vauhdikkaampi. Luulimme, ettei Onnilla ole mitään ongelmia jäljen kanssa, kun tällä viikolla se tökkäsi eteen. Se ei jotenkin tajua vain käyttää nenäänä. Pyörii kuin mummo puolukassa. Tällä hetkellä tunteet ovat sellaiset, että jäljelle jos huomenna pääsee niin täytyy toivoa yläkerrasta apuja. Ihan uskomatonta. Toisaalta, hyvä että tässä vaiheessa sen huomasin. Niinpä niin. Taas tuli osoitettua se, ettei pidä tuudittautua mihinkään itsestään selvyytenä. Vesipelastustreenitkin heivasin, jotta saa keskittyä nomeen. Harmittaa vietävästi, mutta ihan omaa hölmöyttä, kun ei jälkeä ole enempää sitten treenattu. Mutta ollaan Pyrystä ylpeitä, siinä on kunnon riistakoira meillä