Aina kannattaa treenata kokeita edeltävänä päivänä. Not. Käytiin uudessa paikassa tekemässä paikkamakuuharjoitus x 3, Opo oli maskottina tekemässä mukana. Keskivertosuoritus tuli, pikkuisen olisi kiinnostanut muiden koirien hajut. Muut liikkeet keskivertoa myös, mutta maahanmenossa oli ongelmia. Tämä johtui Iskän erilaisesta äänensävystä käskyissä. Meinasi syntyä pienimuotoista probleemia, mutta lenkin jälkeen tehtiin korjaava treeni ja siinä kaikki meni kuten pitääkin.

Huomisesta kokeesta ei voi sanoa yhtään mitään, niin mystinen tämä homma on. Sisäisesti olen kauhusta jäykkänä. Tekisi mieli hypätä toisen nahkoihin ja yrittää toimia omien ajatusten mukaan. Se ei vaan valitettavasti ole aina mahdollista. Paljon on sellaisia asioita, joita tekisin nyt alokasluokassa toisin. Matikka-parka on saanut kärsiä esikoisen asemastaan. Ehkä joskus sitten kaukaisuudessa pääsen nekin töpit paikkaamaan jonkun toisen kohdalla. Joka tapauksessa Onnin kanssa otettiin tänään uudessa paikassa ruutu x 2. Ensimmäisellä kerralla keskellä ruutua ja palkka. Toisella kerralla kääntyi kesken matkan ja kokeili, josko tulisi jo palkkaa. Hellä kurinpalautus ja toisto - meni ruutuun kuten pitikin. Tähänhän voisi alkaa jo tottua! Seuraamisessa kierrokset kävivät pikkuisen liian korkealla, vaikka menikin mukavasti. Suhteellisen paljon tuli taas levitointia. Vitsit, että mie tykkään tuosta Onnista. Se vaan on Super

Illalla lepyttelin ja psyykkasin Iskää. Hän päätti, että kisoissa lähdetään käymään. Minullehan se passaa, mukava töröttää auton kyydissä ristikoiden parissa. Odotan niin kovasti sitä hetkeä, että päästään starttaamaan Onnin kanssa siellä voittajassa. Taas askel lähempänä kohti unelmaa. Ja kesä lähestyy vääjäämättä. Sitten vepeily ja nomeilukin taas alkaa. Onnin kohdalla mielenkiinto kohdistuu nimenomaan siihen, mihin koiran ja ohjaajan rahkeet riittävät. Pyry on se kauhukakara ja tonttumies, sille annetaan pienet turaamiset anteeksi.

Lupasin Iskälle, että siinä vaiheessa kun Pyry suoriutuu jostain kokeesta kunniallisesti, lähden ostamaan Iskän kanssa jälleen tarjouskahvia. En voi täysin ymmärtää tätä fiksaatiota, mutta luulen Freudin ajatuksista löytyvän tähänkin jotain sopivaa. Laskin männäpäivänä kaapistamme kaksikymmentä pakettia Juhlamokkaa. Kaksikymmentä. Miettikää miten pitkään normaali-ihminen juo tuota kahvimäärää. Ei riitä, että kahvia hamstrataan. Sitä mennään ostamaan kuin agentit konsanaan, hyvä ettei pukua isketä päälle. Perussääntö on, että samalle kassalle ei missään nimessä mennä, koska kahvia saa ostaa vain kaksi pakettia per talous. Ja jos mennään samalle kassalle, mennään peräkanaa hyvinkin incognito eli ei eleelläkään paljasteta, että tunnetaan toisemme (mitähän se kassahenkilö oikeasti tekisi siinä vaiheessa? Nauraisi säälittävyydellemme?) Arvatkaa montako kertaa olen omalla kassavuorollani revennyt nauramaan yksin hillittömästi. Kassaneiti onneksi katsoo hyvin sympaattisesti ja toivoo kaistapäälle mukavaa viikonloppua. Joku kerta ne Securitaksen miehet tulee oikeasti ja vie minut takahuoneeseen. Olen yrittänyt vältellä näitä tarjouskahvireissuja parhaani mukaan. Mitenkähän kauan kestää ennen seuraavaa kertaa, täytyy koputtaa puuta. Meidän klaanilta ei ainakaan tsufee lopu, se on vissi.