Peräkylän pyllistys. Sellaiseen seuraan Onnimanni meinaa kohta täällä Kainuussa liittyä. Manni Matikainen kertoi, että on todella mukavaa kun Äiskä ei pääse täällä koko ajan nettiin ja voi juosta pihalla vapaana. Pieniä koulutussuunnitelmia on meillä tänne Kainuun suunnalle nomen suhteen, mutta niistä kerrotaan ehkä sitten ensi vuoden puolella lisää.

Taidatte arvoisat lukijat muistaa Olli Oravan, jonka kohtaloa taannoin selviteltiin. Olli on edelleen kriittisessä tilassa siivouskomerossa. Lienee ruuhkaa ompelujonossa. Onni manasi Ollin kohtaloa: "Perhanan kuntayhtymät ja liitokset, niiden jäljiltä kaikki hidastuu. Ja mikä hoitotakuu, ei ole ainakaan Ollin kohdalla toteutunut." Onnilla muuttui kuitenkin ääni kellossa, kun perjantai valkeni ja Matikainen sai lahjan. Sehän on Kari Karhu!

Joku saattaa ihmetellä kuinka me päästiin tänne asti. Totuus on se, että katiska jäi kotiin. Vaikka se surunkyyneliä (lue: tiputteli bensaa maahan) vuodattikin. Poppamiehet kertoivat, ettei tulla pääsemään perille jos sillä lähdetään. Otettiin lainaan katiskan puoliveli ja sillä päästiin. Olenko muistanut kertoa katiskan rattilukosta? Männäiltana ajateltiin lähteä ajelulle, mutta rattilukon pannahinen oli jäänyt päälle. Iskä rynkytti avainta lukossa ja rumputti samalla rattia eestaas. Viiden minuuttin kuluttua saavuin apujoukoiksi. Sillä kertaa minä nitkutin avainta ja Iskä tempoi kaksin käsin rattia. Yritettiin erilaisia variaatioita vaihde silmässä ja ilman. Kytkin pohjassa ja ilman. Lopulta hain vara-avaimet. Turha toivo. Vartti siinä renkutettiin ja kas, yhtäkkiä ratti liikkui kuten aina olisi toiminut. Luulen, että jollain turhautuneella ihmisellä on meidän auton mallinen voodoo-esine, johon se pistää neuloja ja repii osia irti. Kun katiska siinä saatiin tulille, Iskä pyysi laittamaan silmät kiinni ja alkoi roplata hanskalokeroa. Mietin, että nyt jos sillä on pokkaa kosia niin työnnän auton kuskine päivineen pimeään metsään ja jätän sinne. Huoli oli turha. Iskä halusi vain esitellä Onnille sorvaamiaan puukapuloita. No se siitä... Kysyin Iskältä tässä liukkaiden kelien alettua, että milloin Iskä vaihtaa talvirenkaat. Iskä sanoi, että nämähän on talvirenkaat, niistä on vaan revitty nastat pois. Nykyisten renkaiden kohtaloa en tiedä, mutta olipa kesärenkaat tai nastat, se ei nosta eikä laske turvallisuustasoa millään tavoin.

 Tasan viikko Pieksämäen kokeeseen. Aloin miettiä, että voihan voihan. Pitäisiköhän sitä estehyppyä ja seisomaan jäämistäkin harjoitella jossain vaiheessa. Oma esteemme on maalattavana ja Iskä on seuraavat pari viikkoa metsässä. Täytyy siis kotona improvisoida. Siitä todennäköisesti ei tule kuin sanomista. Blogissapa kuulette sitten. Onneksi meillä on niin hyvät kouluttajat, että paniikkiin ei liene syytä.

Nyt alamme valmistautua Onnin kanssa juhlahetkeen (täytekakkua, voileipäkakkua, om nom nom). Tuoreilla vanhemmilla varmaan tapahtui joku virhe, sillä pääsimme Iskän kanssa kummeiksi. Onni saa nyt olla Iskän korvikkeena, kun sitä ei ole pariin päivään oikein näkynyt. Sanoi menevänsä jänismetsälle.  Viimeiset havainnot ovat hetkestä, jolloin Iskä on yrittänyt sytyttää märistä puista nuotiota keskelle tietä. Jospa se kohta ilmestyisi. Ellei auto ole hajonnut tai Iskä ole saanut burn outtia ja muuttunut raivoisaksi villi-ihmiseksi. Tai molempia...