Käyn läpi hieman Pyryn tokokoesuoritusta. Kuten aina, parannettavaa jäi seuraavalle kerralle.

Luoksepäästävyydessä ei ongelmia, joten siitä tuli kymppi. Paikkamakuun kanssa meillä on ongelma ja se on haisteleminen. Se ei ole sellaista sijaistoimintohaistelua, vaan löytyy vain hirmu mielenkiintoisia hajuja nurmimatolta. Argh. Nyt pakkasten laskiessa lyhyitä paikkamakuuharjoituksia vain niin hajuisissa paikoissa kuin vain pystyy. Lisäksi maahanmeno olisi voinut olla nopeampi. Maahanmenokäskyn ajankohtaa kannattaa Iskän miettiä. Koira ei välttämättä kuule sitä kaikkien sanoessa täsmälleen yhtä aikaa.

1329897990_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seuraamiset olivat muuten mukavat, mutta häiriötä otettiin sisääntuloportin luona hästänneistä pörriäisistä. Vaan yhtä en ymmärrä:. koekutsussa mainitaan, että sisälle toivotaan tulevan vain seuraavana vuorossa oleva koirakko. Miksi tätä toivetta ei pystytä kunnioittamaan? Tällä kertaa kyseessä oli pieniä, kohtuullisen äänekkäitä, sinkoilevia koiria. Pyry varmaan luuli niitä stressaantuneiksi kanipalloiksi Hymy "mie tiiän, että tuommonen lentää varmaan kohta mulle!" Lisäksi omistajat istuivat kaikessa rauhassa lattialla ja pyörittelivät koiria siinä. Tottakai, jos koira osaa niin se osaa myös tuonkaltaisten häiriöiden alaisena. Nyt puhutaan kuitenkin alokasluokasta. Muutoin seuraaminen sujui hyvin.

1329898265_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maahanmeno oli muuten hieno suoritus, mutta maassa nuuskutti pari kertaa maata. Ei voi kuin miettiä omaa typeryyttä taas... Luoksetulo oli kahdeksan kaksoiskäskyn vuoksi. Kaksoiskäsky johtui siitä, että juuri ensimmäisen käskyn tullessa kehän viereisestä ovesta romisteli sisään koirakko. Jonka vuoro ei todellakaan ollut seuraavana. Ovi rumahti kiinni kovaa ja Pyry kääntyi katsomaan sitä. Juuri toisen käskyn tullessa se lähti tulemaan luokse. Tästä siis miinus kuusi pistettä. Minua kummastutti se, että osalle koirakoista liikkeenohjaaja sanoi "kutsu" -käskyn noin puolen metrin päässä koirasta sen selän takana. Mitä luulette, että koira tekee jos joku huutaa selän takana korkealla ja kirkkaalla äänellä? Aivan oikein, ne karkaavat Hymy Eli tässäkään ei ollut kaikille samat olosuhteet ja muistuttaisin, että edelleen alokasluokassa ollaan... Tuomari taisi antaa ainakin yhdelle karanneelle karkauksesta huolimatta ysin. Mietin yleisössä ääneen, että miksi se liikkeenohjaaja on tuolla. Sain äärimmäisen tyhjentävän vastauksen: "koska näin me aina treeneissä harjoitellaan".

1329898329_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Liikkeestä seisominen oli muuten hyvä, mutta olisi voinut olla hieman terävämpi. Estehyppy meni kuten pitääkin. Tuomari oli sanonut, että nyt tuli päivän korkein hyppy. Vaikka hyppypaikka oli aivan leisön vieressä, ei tuomarin puhetta voinut melulta kuulla. Eli puhetta oli kovasti, mutta iso ilmastointikone oli se, joka peitti äänet alleen aika tehokkaasti. Kokonaisvaikutuksesta tuli yhdeksän eli tuomari piti yhteistyöstä. Tällä tuomarilla ei olla käyty ennen, mutta täytyy kiittää hänen toimintaansa. Tuomarointi oli omasta mielestäni alokasluokkaan sopivaa ja alaspäin ei ainakaan numeroita pyöristetty, kuten joillakin voi olla tapana. Eli seuraavankin kerran tälle tuomarille mennään, mikäli on sellainen mahdolllisuus.

Koeolosuhteet olivat kehässä mainiot, lukuunottamatta taas tuoksahtavaa nurmimattoa. Siitä ei voi syyttää tosin kuin omaa treenaamista. Kritisoin edelleen ihmisten ramppautumista, ovien kolistelua ja koirien villitsemistä kehän reunalla kesken toisen suorituksen. Myös käskytyksen ja liikkeiden suunnat voisi miettiä alokasluokkamaisesti. Vaan mitäpä se selittely kertoo. Lisää häiriötreeniä ja keskittymistä vain siihen omaan tekemiseen Hymy Ehkäpä harmittaa hieman sen vuoksi, että mahdollisuudet olisivat pisteissä olleet vaikka mihin näitä tupelointeja lukuunottamatta.