Viimeiset pari viikkoa ovat menneet kuin sumussa kiireiden vuoksi. Reilun 12 tunnin mittaisia päiviä ja sen jälkeen äksönit poikien kanssa. Huh. Joskus aamuisin on pitänyt katsoa kalenterista mikä viikonpäivä oikeastaan onkaan. Onneksi Iskä on ollut enemmän kotona ja ruoka on monesti odottanut kotona valmiina. Tattis Iskä. Siitä onkin sitten ollut hyvä kaatua saappaat jalassa sänkyyn. Hullun hommaa, hullun hommaa.

Palatakseni Iskän metsälinnustusreissuun, voin kertoa sen verran että kuhina kävi. Nimittäin reissun jälkeen löydettiin ensimmäisen tunnin aikana 12 hirvikärpästä Omenan turkista. Perin ällöttävää. Hirvikärpäsethän ovat niin litteitä, ettei niistä meinaa saada edes otetta. Laskeuduttuaan isäntäeläimeen (hirvi, joskus erehdyksessä koira...) se tiputtaa siipensä ja keskittyy imemään verta. Wikipediasta: "Yhtä aikaa sekä joustavan että kovan kitiinikuoren murskaaminen ei onnistu helposti edes sormien välissä, vaan vaatii esimerkiksi litistämisen kynnellä jotakin kovaa alustaa vasten. Toinen tehokas tapa murskata hirvikärpänen on poimia se kahden sormen väliin ja hiertää murskaksi samaan aikaan puristamalla ja sormia sivuttaissuunnassa liikuttamalla. Hirvikärpäseen eivät vaikuta myöskään monet hyönteismyrkyt ja ne selviävät jopa saunomisesta, eivät kuitenkaan uimahallista tai uima-altaassa käytetyistä puhdistusaineista." ...ja miettikää kun Onnissa vilisi noita kymmeniä.

Oli Onni päässyt myös noutamaan ja siinä ei ollut ollut probleemaa. Kävelyä oli kertynyt noin 30 kilometriä yhden viikonlopun aikana, joten Onni nukkuikin sitten seuraavat kaksi päivää aivan siki täällä kotona. Laihtunutkin oli entisestään. Mietin, ettei Onnia voi viedä ihmisten ilmoille, kun ihmiset luulevat ettei sille anneta kotona ruokaa. Siis totaalinen nälkäkurki. Viimeksi Onni on punnittu ehkä noin kuukausi sitten ja se painoi 38 kg. Tämä siis laihana. Jos se söisi kuten pitäisi niin helposti painaisi yli neljäkymmentä. Toisaalta, kerryttäköön massaa sitten talvea kohti. Nyt on hyvä olla kepeä, kun vielä aktiivisesti metsästetään. Mutta se miltä se näyttää... Voi itku.

Ihan toiselta kuin Pyry, jolle on pullahtanut takapuoli. Tai se koko koira on yhtä jytkyä. Hyvällä tavalla Ketterä se on kuin mikä, mutta massaa on tullut. Ja tälläkin töhöllä on alkanut syömättömyys painaa kunnolla. Siitä emme ole huolissamme, kun tuota vararavintoa on sen verran paljon. Pyryn selkä on melkein kaksi kertaa Onnin selän levyinen. Vielä kun karva kasvaisi niin voisi ensi vuonna harkita näyttelyihin menoa. On tässä pikkuhiljaa oppinut millaisessa massassa ja karvassa se koira täytyy näyttelykehissä olla. Tai osviittaa siihen suuntaan. Onnille ja Pyrylle voisi asettaa tavoitteen, että näyttelykuntoon 2014. Eikös se Maailman Voittaja -näyttely ollut silloin Helsingissä? Molemmathan ovat tällä hetkellä sertejä vaille valioita, vai mitenkäs se vitsi meni? Ihania töhöjä.

Itselläni on alkanut sellainen projekti, että olen alkanut käymään kentällä vetämässä pienimuotoisia treenituokioita. Treenit keskittyvät toko eli tottelevaisuuskoulutuspuolelle. Tavoitteena ryhmässä on antaa koirien ohjaajille eväitä esimerkiksi yhteistyön ja kontaktin harjoittelemiseen. En todella neuvo siis kenellekään mitään kilpailunomaisia tottelevaisuuskokeiden suorituksia tai vastaavaa. Kuitenkin olen aika keltanokka koirien kanssa. Haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon seuran vapaaehtoistoiminnassa. Iskä pyrkii tekemään samaa metsästyskokeiden puolella olemalla talkoilemassa. Voihan joku miettiä, että mitä me siellä oikein tehdään kun ollaan niin amatöörejä, mutta toisaalta sitä kautta sitä oppii. Ja kaikkien on lähdettävä jostain. Olen korostanut sitä, että itselleen täytyy olla treenien suhteen armollinen ja iloita pienistäkin onnistumisista. Siinä uskon vahvuuteni olevan, että annan ryhmälle koko ajan positiivista ja rakentavaa palautetta. Sitten kun muistaisi vaan käyttää näitä hyviä neuvoja myös itseen... Eiköhän se tästä. Täytyy vaan tuo Pyry Kiljunen saada Iskän kanssa yhtä aikaa treenailemaan johonkin ryhmään. Niin ja Pyrkyrillä alkaisi BH -kurssi perjantaina. Uups.