Tänään Onnin kanssa treenattu tokoa aamusta. Otimme paikallaanoloa, seuraamista, luoksetuloa, maahanmenoa ja seisomaanjättöä. Kotiläksyksi edelleen maahanmenon nopeuttamista ja peräpään koordinaatioharjoituksia. Aina ei koira tule suoraan sivulle... Se tosin on Mamman vika, kun oon niin amatööri. Muuten Omppu oli taas huippu oma itsensä.

Naureskeltiin vähän Iskälle kun se meni tuntia liian aikaisin töihin. Sain maistaa omaa lääkettä pidemmän kaavan mukaan. Päätin kävellä noin neljän kilometrin matkan treeneihin ja noin kilometriä ennen joku ääni takaraivossa käski pysähtymään. Kaivoin puhelimen taskusta ja vertasin sen aikaa rannekellon aikaan. Voi vadelma! Oon ollut tuntia etuajassa! "Iskä tuu auttamaan". Soitettiin sitten Onnin mutsille pikavalinnalla ja kysyttiin saataisiinko tulla odottamaan treenien alkua heille. Siitä tuli sitten vajaa kymppikilsan aamulenkki. Onnia piti vetää viimeinen ylämäki perässä. Varmaan mietti että mikä Äiskään on iskenyt kun se tämmöisille raahaa mukana. Saattoi saada vähän ylimääräistä ruokaa. Raasu ei edes aamupalaa syönyt.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Treeneihinkin päästiin. Koira oli yllättävän virkeä sielläkin. Veti jopa hepulit. Nyt ei tosin korvaansa lotkauta, nukkua röhnöttää vaan. Hyvähän se on välillä reippailla. Tuli vaan vähän odottamatta. "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa se itse ensin synkronoida kellon tekstikanavan mukaan".