Kevät tulla humistaa ja on syytä yrittää edes väistää erästä kompastuskiveä. Nimittäin kennelyskää. Kennelyska.fi kertoo asiasta seuraavaa:

Koirilla esiintyvää tarttuvaa hengitystietulehdusta kutsutaan kennelyskäksi. Tämän nimityksen tauti lienee saanut siitä, että sitä esiintyy usein koirien joukkokohtaamisten yhteydessä, kuten kenneleissä.

Mahdollisia taudinaiheuttajia on useita, joten kennelyskä ei ole sen tarkempi taudinmääritelmä kuin ihmisten tarttuvaa hengitystietulehdusta kuvaava flunssa.

Taudin itämisaika vaihtelee pääasiallisesta taudinaiheuttajasta riippuen 1-14 päivän välillä. Tauti leviää koirasta toiseen pisaratartuntana yskimisen välityksellä sekä myös suorassa kontaktissa koirien nuuskiessa toisiaan. Taudinaiheuttajat saattavat tarttua myös sairasta koiraa käsitelleiden ihmisten ja sairaan koiran kanssa kosketuksissa olleiden esineiden välityksellä. Tällaisia ovat esim. häkit, makuualustat sekä ruoka- ja juomakupit.

Lievässä kennelyskässä tärkein oire on äkillinen kuiva, hakkaava kohtauksittainen yskä, joka pahenee rasituksessa. Yskänkohtauksen voi laukaista paine kaulan alueella, esim. kaulapannan aiheuttama. Koira saattaa lisäksi kakoa ja yökkäillä limaa ja vaahtoa. Koiralla voi olla myös lievää kirkasta sierainvuotoa. Yleensä kennelyskän lievä muoto paranee itsestään parin viikon kuluessa eikä lääkehoitoa tarvita. Koira on syytä pitää levossa ainakin viikon ajan ja välttää sen rasittamista. Jos koiran vointi heikkenee tai huolestuttaa, on syytä mennä eläinlääkäriin.

Joissakin tapauksissa hengitysteiden tulehdus saattaa edetä syvemmälle keuhkoihin, jolloin kehittyy keuhkotulehdus, joka voi olla hoitamattomana henkeä uhkaava. Koiralla on kuumetta, märkäistä sierainvuotoa ja ruokahaluttomuutta. Lisäksi koira voi oksennella ja sillä voi olla ripulia. Sairaus voi olla kohtalokas nuorelle pennulle tai iäkkäämmälle koiralle. Tämä vakava tautimuoto vaatii aina eläinlääkärin hoitoa.

Yleensä kennelyskä paranee itsestään ilman erityistä hoitoa joidenkin viikkojen kuluessa. Paras hoito koiralle on vähintään viikon kestävä lepo, jonka aikana pyritään välttämään koiran kiihtymistä ja rasittamista. Jos yskä tuntuu häiritsevän koiraa merkittävästi tai jos koiralle tulee kuumetta ja/tai yleistila muuten heikkenee, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Kennelyskän ennaltaehkäisyn perusperiaate on taudinaiheuttajille altistumisen minimoiminen ja koirien rokottamisesta huolehtiminen. Jos tautia on tunnetusti liikkeellä, on syytä välttää tilanteita, joissa on suuri määrä koiria koolla. Tällaisia paikkoja ovat esim. koirapuistot, -näyttelyt ja -hoitolat. Lähikontaktia muihin koiriin on tällöin myös hyvä välttää, koska tartunta siirtyy helposti kuonokontaktissa. Rokotukset on hyvä pitää ajan tasalla. Jos oma koira sairastuu, on tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi hyvä pitää se erillään muista koirista mahdollisuuksien mukaan. Tiloissa, joissa on paljon koiria, tulee huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta ja sopivasta ilmankosteudesta. Koirien häkit, kupit ja yleiset käytävät on säännöllisesti puhdistettava ja desinfioitava huolellisesti. On hyvä muistaa, että useimmat desinfektioaineet toimivat hyvin vain silloin, kun orgaaninen lika (ulosteet, virtsa, jne.) on ensin pesty huolellisesti pois desinfioitavilta pinnoilta. Kädet olisi hyvä pestä jokaisen koiran käsittelyn jälkeen.