Olipahan taas sunnuntai. Aamulla suunnattiin poikien kanssa metsään tarkoituksena vetää Pyrylle alokasluokan jälki. Mutta mitä tapahtuukaan säätilassa. Märkää pyrytystä taivaan täydeltä. Kaiken lisäksi kani oli jostain syystä vielä jäässä, vaikka oli ollut sulamassa yön ajan. Soveltaen harjoitus päättyi siihen, että Pyryllä tehtiin kantoharjoitusta lyhyellä matkalla.

Päivällä käytiin poikien ja Maisan kanssa heittämässä parkkihallitreeni. Ei taas puuttunut vauhtia taikka vaarallisia tilanteita. Pyryllä homma meni pikkuisen pyllylleen, kun poika oli unohtanut mitä maahanmenokäsky tarkoittaa. Toistuvasti kakara teki liikkeen siten, että etupää meni maahan ja takapuoli pönötti pystyssä kuin jossain joogatervehdyksessä. Ei laskeutunut edes alas, vaan jäi tönöttämään noin. Tai sitten jäi seisomaan. Heti tunsin oman syyttävän äänen takaraivossani. Pari viikkoa ollaan harjoiteltu vain liikkeestä seisomista ja nyt se kostautui. Lisäksi ulos lähtiessämme käsken pojat olohuoneeseen odottamaan käskyllä "oottammaan". Se tarkoittaa, että pojat juoksevat olohuoneeseen ja menevät itsenäisesti maahan. Ja tuossa Pyry on saattanut venyä ja vanua laskeutuessaan maahan. Tuli naurettua vatsa kipeäksi Pyryn touhua katsellessa. Ihan hillittömän näköinen! Luoksetulot ja seuraaminen menivät normaalitatsilla, niissä ei mitään ihmeempiä.

Onnin kanssa otimme pientä seuraamispätkää sinne sun tänne ja eri temmoilla. Villahousut olivat taas ruudilla kyllästetyt. Ihan liekeissä jätkä! Lisäksi otimme luoksetulosta maahanmenon. 10! Ei olisi oikeasti voinut hienommin tehdä. Tuo liike nyt hautumaan. Korkeintaan pysäytystä seisomaan siinä yhteydessä. Ja meidän kovan onnen kapulanouto... Liike, johon olen uhrannut sydänvereni ja kaikki kepulikonstit. Millään se ei ole alkanut onnistumaan. Noutajalle napsahtaisi kuitenkin noutoliikkeistä voittajaluokassa helpot pisteet tilille. Hyppynouto, metallinouto, tunnistusnouto... Yrittänyttä ei laiteta ja taas hieroin kapulaan (tällä kertaa oli pieni kulmikas kapula) kosteaa koiranmakkaraa. Todella illottavaa. Viskasin. Yritin huijata Onnia karkaamaan sanomalla sille "haapana", "haaparanta", "hakuruutu" ja "hakemisto". Lopuksi rauhallisella äänellä "hae". Hirveää koikkaloikkaa kapulalle, hulkhoganmainen hyppy kapulan VIEREEN, kapulan otto ja vauhdikas, siisti palautus. Toisto. Sama lopputulos! Jes! En voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen olin! Onko vihdoin löytynyt se salakoodi, jolla Onnin kapulanoudon mysteerit ratkaistaan. Huh huh. Kohta tulee tippa linssiin, jos vielä mietin. Pitkä matka on tultu noutamisen suhteen. Toivottavasti palaset alkaisivat loksua paikalleen. Kiitos Eevalle treeniseurasta!

Nyt illalla kävin vetämässä tokotreenit. Edelleen myötäelämisen tunne muiden koirakoiden onnistuessa on vahva. Ihan mahtavaa, kun koiralla ja ohjaajalla natsaa yhteen ja yhdessä opitaan uutta. Ja kaikki nimenomaan positiivisen tekemisen kautta. Mahtista HymySieltä saa motivaatiota kyllä omaankin treenaamiseen. Harjoituksissa vedettiin luoksepäästävyys, kontaktiharjoitukset, liikkeestä seisominen, luoksetulo ja paikkamakuu. Yhteisissä harjoituksissa on parasta juuri se, että useampi ihminen tarkkailee omaa tekemistä ja toisaalta niitä häiriöitäkin on eri tavalla. Myö mennään poikien kanssa tiistaina ohjattuihin treeneihin. Saa nähdä millaista menoa siellä sitten on. Meidän poikien kanssa ei voi ikinä tietää mitä tuleman pitää.