Blogissa on ollut hieman hiljaista, sillä olimme Iskän kanssa pööpöilemässä Pariisissa ja katsastimme siinä samalla tämänvuotista Maailman Voittaja -näyttelyä. Onnilla ja Pyryllä oli kotihoitaja käymässä sillä aikaa ja tuntuu, että niille tuli mukava treenitauko tähän saumaan. Ainakin hellettä täällä Suomen kamaralla on ilmeisesti riittänyt. Vaikka reissu kestikin vain tämän viikon, oli meillä kova ikävä poikia. Yritimme katsoa komeita koiria, mutta eipä siellä tuntunut olevan meidän poikia voittanutta. Onni ja Rüdiger tähtäävät sitten 2014 Helsingissä järjestettäviin Maailman Voittaja -kisoihin, hih.

Kisajärjestelyistä ei ranskalaisia voi pelkästään kiittää. Kehät alkoivat myöhässä, kehiä vaihdettiin kenellekään ilmoittamatta ja osa koirista oli jäänyt kokonaan ilman kilpailunumeroa ja näin ollen eivät voineet mennä edes kehään. Kukaan ei tuntunut olevan päävastuussa kehäjärjestelyistä ja yleisin vastaus taisi olla käsien levittely. Asiaa ei helpottanut se, että englantia ei osannut kukaan. Kisajärjestelyjen ontuminen tuskin johtui siitä, että kyseessä oli suuri näyttely. Samanlaista tietämättömyyttä ja kohellusta elämä tunti olevan näyttelyn ulkopuolellakin. Henkilökohtainen pettymys oli se, että suurista näyttelykojuista huolimatta emme löytäneet mistään dameja. Tarkoituksena oli ostaa kaninkarvadameja treeneihin.

Muutoin reissu oli ihana, teppailtiin Iskän kanssa Seinen rannoilla, tehtiin piknik kaupungin korkeimmalle kohdalle ja istuttiin katukahviloissa syömässä patonkia ja juomassa viiniä. Kaupungin bussi- ja metroverkosto on sen verran laaja, että ympäri Pariisia pääsi nopeasti. Tosin aikaa olisi pitänyt olla enemmän, ehdimme nähdä vain pintaraapaisun kaikesta ihanasta. Lopuksi mieleeni tulee varoittaa liikenteestä. Sekä jalankulkijat, että autoilijat ovat suhteellisen tyhmänrohkeita. Rellut ja Sitikat kaahaavat tuhatta ja sataa, eikä valoja tai merkkejä juuri noudateta. Itse en ollut tapausta näkemässä, mutta eräs ambulanssin kuljettaja oli noussut liikenneympyrässä autosta, koputtanut toisen auton ikkunaan ja vetänyt kuskia lättyyn. Oli ilmeisesti hidastellut edessä. Raskas kaasujalka olisi siis valttia.