Kun heräsin aamulla, en uskonut mitä päivä ehtiikään tuomaan tullessaan. Herätessäni huomasin, että nyt kyllä on kutsumattomia vieraita sängyssä. Mötley eli Onni Matikainen oli ILMAN lupaa hiipparoinut makuuhuoneeseen ja kaiken lisäksi tullut sänkyyn. Jätkä pojotti pokkana Iskän paikalla, naama tyynyssä. Siinä se sitten availi kaikessa rauhassa silmiään ja venytteli oikein makeasti. Ihan uskomaton tyyppi! Piti Iskältä kysyä, että oliko se käskenyt Onnin sänkyyn. Ei ollut. Oli vähän naurussa pitelemistä. Onni, joka ei uskalla tehdä mitään radikaalia oli kerrankin onnistunut. En tietenkään voinut enää tuossa vaiheessa torua ja toisaalta en olisi halunnutkaan. Omena oli tullut vaan paremmalle paikalle köllöttelemään. Jos se kerrankin rohkenee tehdä jotain, niin anti mennä sitten vaan.

Kävin siinä sitten juoksuttelemassa molempia poikia tunnin verran yksinään ja otettiin molempien kanssa tottelevaisuusharjoituksia. Ideana oli, ettei niiden aina tarvitse olla keskenään vaan välillä pääsevät ihan yksinäänkin Äiskän kanssa pihalle. Onnin kanssa harjoiteltiin maahanmenosta ja pysähtymisestä nopeampaa, kaukokäskyissä eri pituisia viiveitä käskyjen välillä ja kapulanoutoon rauhallisuutta. Alkuun tein luoksetuloa aika pitkältä matkalta, jotta höyryjä lähtisi pois. Sitten otin pysäytyksen. En tiedä mikä minun äänessä on, kun korotan sitä. Pysäytys luoksetulon yhteydessä toimi, mutta Onni maastoutui kuin pieni varusmies maastoharjoituksessa. Mitenkähän se keksi heittäytyä maahan? En keksi muuta kuin ääneni. Tosin Iskä käski minun käyttää kovempaa ääntä, että Opa miut kuulee. Toistin tuon ja teki saman uudelleen. Sitten otettiin pari läpijuoksua ja kokeilin vielä kerran pienemmällä volyymilla. Sitten pysähtyi seisomaan tosi hyvin. Siihenpä sitten lopetinkin, kun saatiin viimeiseksi onnistuminen. Kaukokäskyissä vaihteleva aika käskyjen välillä alkaa luonnistua hyvin. Otan eripituisia taukoja ja palkkaan takapalkalla vaihtelevan käskymäärän jälkeen. Kapulanoutoon Onni lähtee edelleen apinanraivolla. Nyt sanoin sille ennen noutoa, että nätisti. Selkeästi auttoi, kun ei enää pelannut sillä niin paljoa. Nosti tassunsa ja oli valmis jo lyömään kapulaa, kun joku pieni ääni pään sisällä käski sen katsoa Äiskää. Toistin, että nätisti. Ja nätistihän se sen palautti. Kokonaisuutena olen tyytyväinen. Pikkuhiljaa alkaa hioutua homma. Tuo noutaminen täytyy näköjään välillä pilkkoa osiin ja kehua tosi rauhallisesti, ettei mopedi luiskahda lapasesta.

Pyryn kanssa teimme samat kuviot, paitsi harjoittelimme seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja kapulanoutoa osissa. Ryydiger alkaa seurata kontaktissa Äiskänkin kanssa jo mukavia pätkiä. Pisimmillään ehkä parisenkymmentä metriä. Palkaksi olen ottanut namin rinnalle kaninkarvapallon. Tänään yritin saada sen hoksaamaan, että pallo on kainalossa ja tipahtaa sieltä aina randomisti palkaksi. Taisi Pyry sen jossain vaiheessa hoksatakin. Liikkeestä maahanmenossa joudun aika reilusti pysähtymään käskyn aikana ja lähtemään liikkeelle. Pikkuhiljaa tätä rakennellaan. Kapulanoutoa Pyry tekee ehkä paremmin kuin Onetski. Sitä intoa kun saa hieman karsittua pois niin avot. Pätevä pempe! Tuon pallon olen ottanut palkaksi siksi, että sillä saa nopeutta ja iloisuutta noihin liikkeisiin. Ruualle ahneen koiran voi varmaankin saada opetettua namin avulla, mutta se hiominen ja nopeus tulee lelulla. Tai ainakin meidän pojilla on jotain sen suuntaista nähtävissä.

Molemmat pääsivät lenkin päätteeksi tekemään pari noutoa vielä vedestä. Aivan innoissaan kyllä molemmat olivat, kun vuorollaan pääsivät pulahtamaan. Ei tainnut paljoa palella. Kotiin kyllä lähdettiin heti uimisen jälkeen. Molemmille maistui ruoka niin kovasti, että sapuskoinnin jälkeen kuului vain äänekkäistä röyhtäilyjä.

Eilen Pyry oli sorsalla ja illalla huomasin, että sen silmä lurpsottaa normaalia rajummin. Lisäksi vilkkuluomi vetäytyi koko ajan silmän päälle. Katse oli kuin Stevie Wonderilla: silmä katsoi yläviistoon kohti kattoa eikä meinannut pysyä auki. Minulla teki niin pahaa katsoa sitä, että tyrkkäsin vesihuuhdepullon Iskän käteen ja käskin huuhtelemaan silmää varovasti. Huuhde teki tehtävänsä ja silmä näytti taas normaalilta. Tänään kun palasimme Pyryn kanssa pihalta, huomasin silmän olevan taas vinksallaan. Olin kasvattajaan yhteydessä ja päätin viedä penskan eläinlääkärille. Pahin pelko oli, että silmästä olisi revennyt sarveiskalvo tai vastaavaa.

Pääsimme akuuttina tapauksena heti vastaanotolle. Ei kun koira pöydälle ja tutkimaan. Lääkäri totesi, että silmään on jokin tökännyt ja se näyttää pahemmalta mitä on. Vilkkuluomen alla ei ollut roskia eikä mitään ollut revennyt. Antibioottikuuri ja se siitä. Sorsallekin sai heti lähteä. Minuutti hoitopöydällä ja Äiskän kukkaro keveni viisikymmentä euroa. Mieli keveni kyllä sitäkin enemmän. Äijä säikäytti ihan kunnolla. Onneksi kaikki kuitenkin oli kunnossa.

Nyt Pyry lähtikin suoraan sorsalle. Onnin kanssa menemme illalla näyttely- ja tokotreeneihin. Heh, meiän Mötley näyttelytreeneissä... Harjoittelee varmaan tulevia veteraanikehiä varten. Oiskohan se sitten kehittynyt lopulliseen muotoonsa. Ai niin, täytyy muistaa mainita. Iskin Pyryn vaihtelevalla menestyksellä vaakaan lekurilla. Eihän se siinä oikein tahtonut olla paikallaan ja päättikin lösähtää istumaan. Vaaka näytti 36,9 kg. Pieni mies... Vaan ei se oo lihava, sillä on vaan isot luut!