Hyvin alkoi Pyryn tokoprojekti. Eilen sain kahdeksan maissa tekstiviestin, että et vissiin sitten ollut tulossa treenaamaan. Hetken aikaa piti kelata, että mitäs minä nyt missasinkaan. Pitikö minun olla vetämässä treenejä vai olla itse treenaamassa? Jos kyllä, niin missä ja kenen kaikkien kanssa? Tasalta sain viestin ja vartin yli oltiin treenipaikalla valmiina toimintaan. Ei siinä kyllä ehtinyt paljoa koota ajatuksia tai treenisuunnitelmaa - eli jälleen järjenvastainen aloitus harjoituksille. Pojat olivat ihan intona ja päivän lenkityksestä syntynyt väsymys oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Taas perinteinen o-ou -tilanne.

Pyry boksista ulos ja harjoittelemaan - ei tarvinnut kakaraa paljoa houkutella. Mietin siinä pikaisesti mitäs sitä tehtäisiin ja päätin ottaa niitä liikkeitä, joita viimeksi kotosalla harjoiteltiin. Tämä siis ihan vain siksi, että uudehkossa paikassa tulee häiriöitä. Turha siis alkaa suoraan häiriötilassa alkaa opettamaan uusia liikkeitä. Ainakaan näin alussa. Muutaman askeleen seuraamisia tehtiin vaihtelevalla menestyksellä. Intoa oli taas aika reilusti. Sitten leikittiin ja siitä maahanmenoa, josta heti makkarapalkka. Kun alkoi sujumaan, siirryttiin muutaman askeleen seuraamisen ja mahdollisimman koemaiseen suoritukseen. Rypsin maahanmeno on kyllä nopeutunut huomattavasti. Sai aika hämmentyneesti nauraa siinä vaiheessa, kun koira sai vapautuskäskyn liikkeen jälkeen. Rytky lähti kuin hauki rannasta siitä makuultaan. "Mie oon vapaa, mie tiiän että mie oon nyt vapaa!" Ihan hullua juoksemista ilman päämäärää. Sitten kävi joku "ai niin, pitäskös miun pysähtyy. Mie tiiän, et nyt myö jatketaan". Koira vierelle ja uusintasuorituksia. Meni oikein mukavasti. Lopuksi luoksetuloa ja estehyppyä. Ei valittamista, projekti tokotönttö jatkuu...

Lopulta koitti Mötleyn vuoro ja ajateltiin siinä sitten ottaa seuraamista. Se on parantunut niin paljon! Jätkä on laitettu vähintään Erikeeperillä kiinni miun jalkaan. Käännökset mahtavia! En puuttunut vierellä leijumiseen ja satunnaisiin ripaskahyppyihin. Oli koira vaan niin onnessaan, kun pääsi tekemään. Sitten harjoittelimme sivuaskelia, jotka menivät yllättävän hyvin. Peruutuksesta ei voikaan sanoa samaa. Menin seinän viereen tekemään, ettei Opo voi kiemurrella, vaan sen olisi otettava peruutusaskelia. Se oli epic fail. Kun Onni ei voinutkaan kiemurrella sivuttain minun pakittaessa ja tila alkoi käydä ahtaaksi... ...Onni katsoi minua silmiin, tuumasi, tuumasi... tuumasi, ponnisti ja hyppäsi päin minun naamaa! Vähän aikaa piti kokoilla tajuntaa kasaan ja painaa naamaa. Tulikohan musta silmä? Ei voinut kuin nauraa taas pissat housussa ja tähdet näkökentässä. Melkoisia hasarditreenejä. Ennen meidän tuloamme oli edellinen henkilö saanut polvilumpion paikaltaan. Se on ilmeisesti tämä "kaikki tai ei mitään" -mentaliteetti. Vieläkö on villihevosia? Päätettiin jättää Onnin kanssa tuo peruuttaminen hautumaan...

Ruudun alkeita päästiin harjoittelemaan myös. Kanipallo ruutuun Onnin kanssa, pakitettiin parinkymmenen metrin päähän, annoin kädellä suunnan ja sanoin ruutuun. Sinnehän se Monni juoksi ja pysähtyi, kun huusin stop. Ihme häiskä... Samaa toistetiin muutamia kertoja. Intoa oli taas sen verran, että pysäytys ei enää onnistut käskyllä. Sinne se kuitenkin meni ja jäi tönöttämään. Tätä lisää! Luoksetulosta otettiin pari pysäytystä ja meni kuten pitikin: tankki pysähtyi oikeaan kohtaan. Kerran en ollut päättänyt kutsunko pysäytyksestä sivulle vai vapautanko takapalkalle. Siinä tuumatessa Opo lepsahti pyllylleen. Oma moka, ei auta. Kapulanouto esteen kanssa oli aika katastrofaalista, mutta loppuun saatiin ok -suoritus, kun koira tajusi, että nopeasti kapulan tuotuaan saa palkan. Haluan uskoa, että rovellus ja apinointi jää tuon nopean palautuksen avulla pois. I want to believe... Voihan sitä uskoa vaikka ufoihin. Noh. Näihin mielikuviin ja tunnelmiin. Tänään illalla taas treenit, katsellaan mitä jekkuja silloin keksitään. Kenties eri liikkeitä, jotta pysyy homma freesinä.