Aamu alkoi oikein rattoisasti aamukahvilla. Onni vetäisi sillä aikaa puoli kiloa jäistä naudanmahaa ja Pyry pääsi puuhastelemaan parin maitopurkin kanssa. Niissä oli sisällä kunnon liisterikaurapuuroa. Eipä ole vähään aikaan nähty Pyrtsiä niin hartaasti puuhastelemassa minkään asian parissa.

Sittenpä lähdimme ulos reippailemaan. Pari tuntia saivat pojat juosta ja ainakin tunnin ajan vettä tuli aivan kaatamalla. Se ei onneksi menoa haitannut. Meillä oli mukana pallonheitin, jossa oli kaninkarvalla päällystetty pallo. Välillä pojille tehtiin huomiopillitystä ja aina kun seisahtuivat niin pallo lensi. Oli siinä kisailu kumpi pallon ennättää saada hyppysiinsä.

Oltiin lenkin lopussa likomärkiä koko porukka. Harmiksemme muistimme Iskän kanssa, että autossa taitaa lojua puolenkymmentä damia. Ja ei kun sopivaa treenipaikkaa vaan etsimään ja pientä kikkailua kehittelemään. Päätimme tehdä Pyrylle linjan alkeita ja Onnille hieman pidempää linjaa. Päädyimme Onnin kohdalla noin 50 metrin maamatkaan, joka jatkui kymmenen metrin metsämatkalla. Molemmilla meni ihan mukavasti, mutta olen positiivisen yllättynyt erityisesti Pyrystä! Sillä oli malttia kuunnella rauhassa ohjeita ja toimia niiden mukaan. Kotona ei poikien kauaa tarvinnut nukkumattia odotella.

Illan toisesta yllätyksestä vastasi Iskä Pyryn kanssa. Äiskä kysyttiin eilen vetämään muutamat tokotreenit ja nappasin mukaan Iskän ja pojat, jotta nekin puuhaisivat jotain (heh, Iskä onkin niin laiska...) Onni kävi heittämässä treenit kisaavien ryhmässä. Pyry meni harjoittelemaan tokon alkeisryhmään ja illalla näin työn hedelmät. Fyrski seurasi Iskää 20 metriä täydessä kontaktissa ilmeenkään värähtämättä! Vain häntä vispasi innostuksesta. Olin pudota polvilleni. Kuinka monta viikkoa olinkaan yrittänyt saada seuraamista aikaan. En voi kuin ihmetellä. Täytyy tyytyä siihen, että teoriassa tiedän miten homma toimii, mutta ilmeisesti toteutukseen tarvitaan joku muu. Huh huh! Tervemenoa vaan Iskä ja Firmanaattori tokon alokasluokkaan jossain vaiheessa. Jos tuota tahtia tapahtuu kehitystä niin sehän saattaa olla jo ensi vuonna! Uskomaton parivaljakko. Kohta alkaa tuntea itsensä jo tarpeettomaksi

Maanantaina kävin Pyryn kanssa BH -kurssilla. Harjoittelimme siellä lähinnä paikallaoloa häiriön alla. Se alkaa sujua jo ihan mukavasti. Olimme alkuviikosta niinkin syrjäisessä paikassa kuin Tuupovaaran Öllölässä yötä. Ajomatkan aikana korkeimpien mäkien päältä siinsi raja ja sen takainen maailman. Tie tuntui loputtomalta kuusikolta ja matkan varrella näkyi luhistuneita taloja ja hylättyjä pihapiirejä. Ei nettiä ja televisiossakin näkyi vain muutama kanava. Aika kului neulomalla, kahvia juomalla ja juttelemalla. Iskä ei voinut sielläkään tosin olla rauhassa, kun kuuli jutut pirttiin asti kuuluvasta teeren kukerruksesta. Sinne se lähti metsään hiipparoimaan aamulla viiden aikoihin. Pojat saivat temmeltää ja nauttia erämaan rauhasta. Olin tosin ihan varma, että karhu tai susi tulee kohta ja syö molemmat. Ihan ihmeellistä kuinka niinkin syrjässä asuu vielä ihmisiä. Ihan pelottamaan kävisi, jos itse joutuisi niin kaukana kaikesta asumaan.