1316459937_img-d41d8cd98f00b204e9800998eTänään ovat pojat saaneetkin sitten extrapaljon huomiota ja tekemistä. Aamulla tehtiin hyvän pituinen hihnalenkki ja käytiin hakemassa auto Iskän työpaikalta. Aurinko paistoi sen verran lämpimästi, että meinasi tulla ihan hiki moisessa hommassa. Nyt menevät nuo hihnalenkitkin mukavasti. Alkumatkasta tekevät tarpeensa ja sitten siirtyvät kävelemään vasemmalle puolelle. Ja itse kävelen oikealla puolella tien reunaa. Eli ovat tien keskustan puolella. Vaihtoehto toimii hyvin silloin, kun halutaan matkanteon etenevän. Monasti ne menevät vierekkäin tai sitten Pyry edellä ja Onni taaempana. Hienosti on Pyrykin oppinut kävelemään nätisti. Toki jos paljon tulee häiriötä niin opit ovat koetuksella, mutta lenkeillä ollaan pärjätty. En ole ihan varma onko Onnin rauhallisuus vaikuttanut Pyryn hihnakäyttäytymisen oppimiseen vai ei. Toki jos Onni olisi levoton niin se ainakin vaikuttaisi myös Pyryyn. Teettäisi varmasti enemmän työtä. Tuo hihnahomma on meille vieraampaa, kun pyritään koirat juoksuttelemaan mielummin vapaana. Siihenkin liittyy omat huonot puolensa, mutta niistä sitten joskus enemmän.

1316460030_img-d41d8cd98f00b204e9800998ePäivällä pojat saivat karstaustuokion pitkän kaavan mukaan ja putsattiin samalla korvat. Sitten kävin välissä luennoilla, jonka jälkeen taas mentiin. Vuorossa oli mejä- eli metsästyskoirien jäljestämistreenit. Verijälkeä vedetään maastoon ja koiran tulisi nenällään osata "ajaa" tuo jälki. Onni Tonni Donitsi lähti mukaan lähinnä siksi, etten viitsinyt jättää sitä yksinkään kotiin hillumaan. Ensin vetäistiin Allin äiskän kanssa kaksi jälkeä ja toisen jäljen kohdalla oltiin naurettu (ja mie olin kävellyt ihan vinoon) niin paljon, että oltiinkin vetäisty viimeinen jälki silmukaksi ja aika lähelle vieläpä ensimmäiseksi vedettyä jälkeä. Päätimme hylätä nuo tekeleet ja eikun vaan uusien vetoon. Ei sinänsä harmittanut muuta kuin illan pimeneminen - nauru tekee hyvää.

Pyrylle tehtiin yksinkertainen ja lyhyt jälki, koska viime kerrasta on reilu kuukausi ainakin aikaa. Jos olisin ollut fiksu, olisi välimakauksille jätetty makupaloja. No ensi kerralla viisaampana. Äiskä täytyy myöskin opetella käyttämään liinaa, joka lähtee valjaista. Pyry vetäisi jossain vaiheessa liinan jalkojeni välistä ja olin vetää voltin, kun Pyry juoksikin vastakkaiseen suuntaan. Hauskaa ja opettavaista. Yhdessä vaiheessa en nähnyt enää kreppejä, joilla jälki oli merkitty puihin, mutta Pyry tiesi. Hirmuisen yllättävää koiralta, jonka motto on "mie tiiän!". Äiskä tietää sen verran, että jos Pyry saisi treenata tuota, se kehittyisi valtavasti. On ilo katsella koiraa, joka käyttää oikeasti nenäänsä. 1316460141_img-d41d8cd98f00b204e9800998eVerrokkina Onni Hymy Onnikin pääsi lopuksi hommiin, kun kerättiin illan pimeinä hetkinä turatun jäljen kreppimerkkejä. Haisteli ihan ihmeissään maata ja seurasi jälkeä. Olisi tosin ollut epäreilua laittaa sellaista serpentiinirataa jäljestämään... Heti kun aika antaa myöten, täytyy Onnille alkaa tehdä jäljen perusteita. Jospa siitä saisi pontta tuohon nenänkäyttöön myös damien kanssa.

Nytpä pojat makoilevatkin silmät puolivaloilla olohuoneen matolla. Pyryllä raakaluu tassujen välissä ja Onni pienellä kerällä kuin kissa konsanaan. Toivottavasti ei tule yöllä yllätyksiä. Päivällä Onnilla pääsi märkä pieru kylpyhuoneeseen, kun mättivät kilpaa raakaluita Pyryn kanssa. Onneksi kylpyhuoneeseen, helpottaa siivoamista... Pojilla, erityisesti Onnilla on alkanut massankeräysprojekti. Päivässä menee kevyt puoli kiloa naudan mahaa. Pyryllä vähemmän, kun on melkoinen patruuna jo nyt... Hymy