Vitsit, mitkä ilmat teki. Aivan mahtava keli siis pihalla. Täytyy koota kaikki pöllöt ja lähteä luonnon helmaan. Meillä on tällä hetkellä hoidossa Onnin sisko ja Pyryn siskopuoli Ainu. Olen täysin sitä mieltä, että kolmenkin koiran kanssa mahtuisi olemaan Hymy Enää tarvitsisi sen lottovoiton, että voisi heittäytyä kokopäiväiseksi koiraihmiseksi ja rakennuttaa ison talon.

Tällä viikolla töhöt ovat päässeet liikkumaan taas kunnonkohotuksen merkeissä. Iskä on tehnyt hiihtäen kymppikilsan lenkkejä ja koirat ovat tulleet perässä. Luistelutyylillä kun menee niin saa vauhtia hyvin kehiin. Onnista huomaa, että sen kunto on tällä hetkellä rautaa. Se painaa hangessa menemään julmettua vauhtia ja hädintuskin hengästyy. Siinä projektissa ollaan onnistuttu siis mukavasti. Suurin kiitos kuuluu Iskälle. Pyrynkin kunto on parantumaan päin, lihaksetkin ovat alkaneet kehittyä oikeaan suuntaan. Täytyy olla ruista tassuissa kesää varten Hymy Pyry on ilmoitettu nyt ensimmäisiin näyttelyihin, joten sitä odotellaan ja jännitellään. Myös tokokokeeseen on tehty ilmoittautuminen.

Tokon saralla Pyryllä on nyt homma hyvin hanskassa. Paikkamakuuta vain pitäisi harjoitella, harjoitella. Kyllähän se siinä pysyy, ei siinä, mutta se nenä tahtoo viedä mennessään... Pylystä tulisi varmasti hyvä jäljestyskoira. Haluaisiko joku alkaa harrastamaan? Onnin kanssa ollaan siirrytty harjoittelemaan niitä liikkeitä, joita ei olla niin kovin paljoa harjoiteltu. Kaukokäskyt, liikkeestä istuminen, jne. Murhetta tuottaa tällä hetkellä nouto. Ihan kauhean näköistä. Kyllä on häpeäpilkku meidän tokouralla tuo. Voi olla, että maaliskuun tokokokeet tulevat liian nopeasti. Sen näkee hieman lähempänä ajankohtaa sitten.

Toivon kovasti, että kevät tekisi tuloaan hieman nopeammin. Lupauduin lähtemään kesäksi töihin hieman kauemmas ja näillä näkymin mm. GR:n kesäleiri olisi jäämässä välistä Otsan rypistys En tiedä missä välissä ehditään Onnin kanssa treenata ja startata vepen avoimessa luokassa. Pyrystä puhumattakaan. Liekö tässä taas tulossa se hetki, että täytyy valjastaa Iskä työvoimaksi. Hyvinhän tuo on näyttänyt tähänkin asti toimivan Hymy Jos joku haluaa ohjata poikia vepessä ensi kesänä, voi ilmoittautua tänne. Ne on hyvin helppoja kavereita. Tai no, Pyrystä en tiedä kun en ole yksissäkään vepetreeneissä sen kanssa vielä käynyt. Vaan jos tässä ei ehdi niin sitten ei ehdi, se täytyy hyväksyä. Vepe on vaan niin kivaa... Hymy